27.3.2011

May's puppy course

Perjantaina mentiin taas pentukursseilemaan Mayn kanssa. Aluksi tokoiltiin ja toinen puolisko oli agilitya. 

Aloitettiin kontaktiharjoituksella. Kouluttaja laittoi namialustoja ja leluja riviin ja myös kaikki koirakot meni tähän riviin häiriöksi. Yksi kerrallaan piti pujotella näiden häiriöiden ohi. May meni oikein nätisti, mutta namit kovasti veti puoleensa. Yhtään namia ei kuitenkaan käynyt varastamassa eli todella onnistunut harjoitus! ;) 

Aloitettiin tokohypyn harjoittelu. Hyppy oli todella matala, ettei pentujen tarvitse oikeasti hypätä. Laitettiin namialusta hypyn taakse, jotta saatiin koirat irtoamaan. May meni todella hienosti! 

Lopuksi tehtiin ruutua. Ruutuun laitettiin namialusta ja kouluttaja oli siellä houkuttelemassa koiraa. May irtosi tosi nätisti ja matkalla katteli ruudun tötsiä. Ihan mahtava koira tuo mun pentunen! 

Agilityssa tehtiin hyppy-putki-hyppy harjoitusta, jossa harjoiteltiin valssia. Yksin kun harjoiteltiin, May meni tosi kivasti, mutta heti kun kouluttaja alkoi katsoa, ei enää onnistuttu. May ilmeisesti muisti, että putken takana on namialusta, joka oli laitettu ruutuun. Ei sitten millään meinannut mennä putkeen vaan koko ajan sinne putken taakse ku siellä on se alusta. Huoh. :D No loppujen lopuksi tehtiin pelkkää putkea ja toiseen suuntaan valssiharjoitus onnistui todella hyvin. 

Lopuksi tehtiin vielä A:n kontaktia ja hienosti meni! 

On Friday we went to puppy course with May. We started with obedience training and finished with agility. 

We started contact training. Trainer put tidbit dishes and toys on a line and all dogs went onto this line also. One by one we ziczac this line and was supposed to have contact with our puppy. May went very well but tidbits lured her.  She didn’t steal anyone tidbits so exercise went well! ;)

We started training obedience jump. Jump was low because we didn’t want puppies to actually jump. We put tidbit dish back the jump. May went far enough so this went very well!

Finally we did obdience square. We put tidbit dish in square and trainer was in there to lure dog. May went far enough and watched square’s marks on the way. She is so awesome!

Agility training was jump-tunnel-jump. We did control chart call waltz. When we did that alone it went well but when trainer watched we didn’t make it right. May remembered that tidbit dish what we put in square was on the backside of the tunnel. So she didn’t want to go in tunnel but instead she ran back the tunnel. Finally she went into the  tunnel but waltz was not done.  Other direction went well. 

Finally we did A-frame and it went very well. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti