9.2.2013

Viuhti lähti uusiin seikkailuihin

Teimme joulukuussa suuren päätöksen ja luovuimme Viuhtista. Viuhti lähti kasvattajan luokse tuolloin.

Vauvan syntymä mullisti elämämme niin paljon, että valitettavasti aikamme ei riittänyt panostamaan koiraan niin paljon kuin olisi pitänyt. Viuhti oli ihana koira. Se opetti meille asioita ja myös me opetettiin hänelle jotain.

Ikävä on suuri, mutta tiedän päätöksen olleen oikea. Toivon Viuhtin pääsevään hyvään, harrastavaan kotiin.

Kaikkea hyvää Viuhti pikkuinen. <3

Kuuran kuulumisia

Tammikuussa Kuurakin aloitti pitkästä aikaa ohjatun tokon.

Ensimmäisellä kerralla herran motivaatio olikin ihan superia. Sen jälkeenkään ei muuta moittittavaa ole kuin ärsyttävä nuuskiminen!! Voi perketi, että pitää nuuskia sitä hallin mattoa.

Ollaan VOI-EVL ryhmässä, joten pääasiassa ollaan niitä liikkeitä treenattu. Seuraaminen on hyvää, sivuttaisaskeleet ja peruuttaminen on nyt suurin treenin aihe.

Kaukokäskyistä istu-maahan on hyvällä mallilla. Vaihtaa asennot hyvin, mutta haluan niihin lisää terävyyttä ja vauhtia.

Metallikapula on yök, joten sitä treenataan nyt. Kuu kyllä hakee sen, mutta välillä pudotteli eikä vauhtiakaan ollut niinkuin normi noudossa.

Tunnari oli tänään loistava! Laitettiin hallin lattialle talouspaperin palasia. Vein oman kapulan yhden alle ja K löysi sen hienosti. Piti kapulaa suussa hyvin, toi sen oikeaan asentoon eteen, luovutti nätisti ja tuli hienosti sivulle. En tehnyt enempää, koska oli niin hieno. Nyt ruvetaan lisäämään "vääriä" kapuloita.

Z meni ihan ok ku treenattiin. Pitää treenata etupalkalla, koska helposti kattelee taakse, kun minä käyn siellä mutkan. Vaarana, että esim seisomisessa teputtaa.

Ruutuun juoksee hienosti ja pysähtyy kosketusalustalle. Ens kerralla katotaan miten lähdetään siitä etenemään.

Luoksetulon stoppi on hyvässä kunnossa, mutta suorassa luoksetulossa himmaili lopussa. Pitää hioa vauhtia siihen, että tulee samaa vauhtia loppuun asti. Musta tuntuu, että Kuuran pitää keskittyä siihen, että tulee oikein eteen. Sen vuoksi vauhti tippuu. Nyt sitten eteentulon treenausta niin kyllä se vauhtikin sieltä löytyy taas! :)

Paikallaoloa alettiin tänään ottamaan etupalkalla. Jospa siitä olisi apua siihen, ettei koira vaihda asentoa tai nuuskuttele.

Kuura tutkittiin myös joulukuussa. Polvet 0/0 ja silmät terveet.

Mayn kuulumisia

Lokakuussa aloitettiin Mayn kanssa pitkästä aikaa ohjatuissa tokoissa käynti. Ei juurikaan olla tehty Mayn kanssa tokoa ennen tätä. Aina silloin tällöin jotain. Kurssin myötä kuitenkin M on alkanut kehittymään kivasti. May on ollut loistava harkkakaveri. Oppii pelkästä ajatuksesta ja treeneissä pystyn jättämään koiran hallin reunalle makoilemaan.. IRTI! En uskonut koskaan saavani tämmöistää koiraa. May. <3

Ollaan harjoiteltu alokasluokan liikkeitä. Tällä hetkellä perusasento on vielä vaiheessa. Tulee kyllä jo mukavasti sivulle, mutta maltti puuttuu. Eli ei malta istua siinä. PA paikassakin on vielä hinkkaamista, mutta kokemuksesta voin sanoa, että sitä hinkataan koko tokoura! :D 

Jättävät liikkeet on kaikki kesken. Maahan menee jo kivasti, mutta seisominen on vielä hyvinkin vaiheessa.

Luoksetulo on ehdottomasti Meisselin paras liike. Siinä koira tulee _täysiä_ mun luo... Saapa nähä miten se PA tähän liikkeeseen yhdistetään. :D 

Hyppyä alettiin tekemään kosketusalustan kanssa. Hyppää innoissaan alustalle, mutta ei malta jäädä sinne seisomaan...

Kaikki tämä summattuna yhteen, voin todeta, että Maylla on loistava motivaatio ja tekee kaikki jutut täysillä. Maltti vaan puuttuu. ;) Noh sitä treenataan ja ajankanssa varmasti sitäkin alkaa löytymään.   

Joulukuussa kävimme terveystutkimuksissa. Mayn hännästä löytyi pelätty häntämutka, joten jalostukseen koiraa ei käytetä. Harmittaa todella paljon Sannan ja Heidin puolesta. Minullehan harrastamiseen mutka ei mitenkään vaikuta... Varsinkin kun muut tulokset olivat positiivisia. Lonkat B/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet ja selkä ok. Jossain vaiheessa on tarkoitus steriloida May.